Hei maaliskuu

Sinne meni vuosi 2019 ja ollaan jo maaliskuussa. Blogi on levännyt laakereillaan hetkisen. Vuoden vaihteessa aika meni muutossa ja pienessä remontoinnissa sekä työkuvioiden järjestelemisessä. Talvea ei voi sanoa olleen ollenkaan. Maa on ollut valkeana vain muutamana päivänä.

Ihanaa kun kevät on täällä ja valon määrä kasvaa. Pajunkissat koristavat taas runsaina ja pehmoisina ulkoilureittien varsia. Pian on sinivuokkojen aika, tai yksittäisiä havaintoja on taidettu tehdä tänä talvena jo sieltä sun täältä.