Kortteja jälleen WAM:ssa

Blogin päivittäminen on jäänyt vähiin, mutta täällä sitä taas ollaan tutun aiheen eli korttipäivityksen kanssa.

Ilahduin kovasti, kun Wäinö Aaltosen museo oli jälleen kiinnostunut ottamaan myyntiin korttejani, olen painattanut muutaman uuden kortin lisää. Painatutin myös yhden keväisemmän kortin, mutta sen aika ei vielä ollut päästä vitriiniin. Saisinkohan tehtyä sille muutaman kaverin kevääksi.

Kortit ovat minulle jotenkin niin kiva aihe tehdä. Toivon kovasti, että ihmiset innostuisivat taas lähettämään toisilleen etanapostia. Kortti on ihanan konkreettinen ja sympaattinen tapa muistaa ja osoittaa välittämistä.

Lokakuu lähenee loppuaan, ilmat kirpakoituvat ja päivät pimenevät. Tekee mieli käpertyä enemmän sisätiloihin viltin alle lämmin tee- tai kahvimuki kädessä. Siinä samalla voisi hyvin kirjoittaa muutaman kortin.

Ihanaa ja tunnelmallista loppuvuotta!


Ruskan loistoa

Käväisin tänään päivällä Ruissalossa ihailemassa upeaa päivänpaistetta ja viimeisiä ruskan hippusia. Suurin osa puista on ravistellut lehdet maahan näyttäväksi lehtimatoksi. Tammissa lehdet ovat tiukassa. Koivut tiputtelevat omiaan vauhdilla. Järjestelmäkameraa ei ollut matkassani tällä kertaa. Joskus niin on parempi. Yllä oleva kuva on ihan viime päiviltä Katariinanlaaksosta.

Edellisessä postauksessa mainitsin sieniaiheisesta vesivärityöstä. Se odottaa vielä toteutustaan työlistalla :). Sen sijaan taidegallerian puolelle on ilmestynyt muutama tekemäni jouluteemainen korttityö. Käykää kurkkaamassa!